Tervetuloa tutustumaan nettisivuihini ja niiden kautta tallini toimintaan. Näiltä sivuilta voit lukea millaisia hevosia tallista löytyy, millaisin odotuksin ne tulevat starttiin ja mitä ne starteissa tekivät. Uutisista löytyy tallin ajankohtaisia kuulumisia, ja ylläolevasta valikosta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista tallistani, siellä asuvista hevosista ja vähän minustakin.
Olen työskennellyt hevosten kanssa koko ikäni, mutta suurelle raviyleisölle tulin tutuksi kun aloitin työt Pekka Korvella hänen tallinsa kultaisella 80-luvulla. Sain nopeasti paljon luottamusta, ja 3-4-vuotistalvella hoidin sekä Kriterium-voittaja Philip H:ta että tulevaa Derby-voittajaa Black Laukkoa. Ne kuuluivat kuitenkin samaan ikäluokkaan ja kilpailivat samoissa lähdöissä, ja jouduin luopumaan Philip H:sta. Black Laukon kanssa sain kiertää lukuisat suurkilpailut, ja yleensä hyvällä menestyksellä.
Oman tallin pidon aloitin Loviisassa 1988. Sieltä tie vei - tai toi - Orimattilan ja Laukon Kartanon kautta tänne Forssaan, missä olen vaikuttanut ja viihtynyt 90-luvun puolivälistä saakka.
Tuorein merkittävä käännekohta urallani oli oman tallin rakentaminen Forssan Pilvenmäelle. Se alkoi syksyllä 2002, ja ensimmäiset hevoset muuttivat Kavion tilalle tammikuussa 2003.
Anssi Nurminen |